Artikkelit » Honka juhli Helsinki Cupissa » 90min
Tilaa 90MIN lehti Uusin lehti 11 vastausta Arkisto

Honka juhli Helsinki Cupissa

Joonas Sarelius kirjoitti Heinäkuu 14, 2012.
Heinäkuun 9.-14. päivä pelattiin kautta aikojen 37. Helsinki Cup ympäri pääkaupunkiseudun kenttiä. Turnaus oli jälleen kerran onnistunut ja kaiken kruunasi upea finaalipäivä Helsingin Pallokentällä.

Helsinki Cup on yksi Euroopan suurimmista juniorijalkapalloturnauksista. Tänä vuonna joukkueita oli mukana peräti 887.

– Määrä oli sata enemmän kuin viime vuonna, joten suosio kasvaa koko ajan. Tämän vuoden turnaus oli todella onnistunut. Kentillä oli positiivinen tunnelma, tuomarit onnistuivat hyvin ja kentät olivat hyvässä kunnossa. Saimme myös paljon positiivista julkisuutta ja joukkueet olivat todella tyytyväisiä, turnauksen kehityspäällikkö Kirsi Kavanne iloitsi.

Turnaus pelattiin varsin hyvissä olosuhteissa, sillä vain yhtenä päivänä taivaalta satoi kunnolla vettä.

– Kyllä sitä joka aamu jännitti, että millainen ilma on tulossa. Monena päivänä aamu alkoi pimeänä ja säätutkat lupasivat sadetta. Onneksi ilma oli lopulta todella hyvä, Kavanne kertoi.

Mukana turnauksessa oli tuttuun tapaan lukuisia ulkomaalaisjoukkueita. Suomalaisjoukkueet kuitenkin dominoivat kentällä, sillä vain 15-vuotiaiden tyttöjen turnausvoitto meni ulkomaalaisjoukkueelle, kun kanadalainen Darlington Fusion kaatoi finaalissa PK-35/Unitedin. Finaalit pelattiin lauantaina Pallokentällä ja ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, sillä lähes jokainen finaali pelattiin täpötäyden katsomon edessä.

– Viime vuonna finaaleja oli seuraamassa yhteensä 10 000 katsojaa, mutta nyt tuo määrä ylittyi varmasti. Pelaajille se on varmasti hieno kokemus pelata näin ison yleisön silmien alla, Kavanne sanoi.

Helsinki Cupin menestynein seura oli espoolainen FC Honka, joka nappasi voittopokaalin itselleen viidessä eri ikäluokassa. Kahteen mestaruuteen ylsi helsinkiläinen KäPa.

Helsinki Cup 2012, finaalit

B17: C.B/Oeste Solidaria (BRA) - Honka/2 1-3
Ikäluokan paras: Jaso Oksanen, Honka/2

B15: Monte Libano (BRA) - Honka Akatemia/ mix 0-3
Ikäluokan paras: Jimi Riikonen, Honka

B14: KäPa United - HJK 3-2
Ikäluokan paras: Valtteri Vesiaho, KäPa

B13: LehPa/P-99 - PPS 5-1
Ikäluokan paras: Jere Hiltunen, LehPa

B13 (11v11) - HJK - HauPa 2-0
Ikäluokan paras: Tommi Jyry, HJK

B12: Honka - Paris Olympique (FRA) 3-1
Ikäluokan paras: Otto Ollikainen, Honka

B11: KäPa United - VJS/Punainen 1 1-0
Ikäluokan paras: Mitja Ritvanen, KäPa United

B10: Honka Akatemia/Musta - TuPS/Punainen 1-2
Ikäluokan paras: Eetu Ignatius, TuPS

G17 - Honka - HPS/TB 4-0
Ikäluokan paras: Laura Grönlund, Honka

G15: PK35/United - Darlington Fusion FC (CAN) 1-2
Ikäluokan paras: Amanda Rantanen, PK-35

G14: PK Keski-Uusimaa - PK-35 1-0
Ikäluokan paras: Alina Kosunen, PK Keski-Uusimaa

G13: HJK T99/00 - FC Honka 0-2
Ikäluokan paras: Henna Tenkanen, FC Honka
Kommentit
Kari Alanne kirjoitti Heinäkuu 15, 2012
0 ääntä
Hienoltahan tuo näyttää. Etenkin Honka oli todella näyttävästi esillä Cupissa. Kertoo, että Espoossa on tehty jotakin oikein juniorivalmennuksen saralla. Onnittelut kaikille voittajille.

Nyt kun vain saataisiin nämä nuoret lupaukset pysymään kenkä tiukasti jalkapallossa hamaan aikuisuuteen asti. Sitä suurinta henkistä pääomaa, mitä isävalmentaja voi suojatteihinsa valaa, on jalkapalloilun arvostus myös ammattina. Että ammatti jalkapallon saralla on ihan oikeasti vaihtoehto siinä, missä mikä tahansa muukin ammatti. Seurojen, liiton ja koululaitoksen tehtävänä on puolestaan huolehtia siitä, että näin todella on.
Kari Alanne
Katso kaikki kommentit (1)